Muistolauseet

Suru puetaan sanoiksi kauniiden muistolauseiden avulla. Tältä sivulta löydät esimerkkejä muistolauseista, jotka tuovat tukea ja lohtua kaikille, joita edesmenneen poismeno on koskettanut.

Jäi jälkeesi kaipuu – jäi sanaton suru.
Takana elämän tuulet, edessä rauha – iäisyys.
Suurin suru on sanaton, syvin kaipaus äänetön.
Tuska loppui, tuli rauha, uni pitkä ja hiljainen.
Nyt olet päässyt lepohon, niin hyvä unes on.
Herra sinun kädessäsi on päiviemme määrä.
Suo anteeksi kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää.
Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin nukkua hiljaa pois.
Muisto kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa.
Soita tuuli, kerro ikävämme, uni kaunis anna mummollemme.
On tuonen lehdossa rauhaisaa, siell’ uupunut sydän levon saa.
Niin äkkiä lähdit luotamme pois, emme vielä sua antaneet ois.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä, ei tuskaa tunneta taivaan tiellä.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt’ ihana enkeli kotihin vie.
Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan silmäsi suljit.
Vaikene sydän, kuuntele hiljaa, on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.
On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme sun hyvä olla on.
Surun kyynelten läpi loistavat onnellisten päivien kultaiset muistot.
Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät, kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.
Sydämessä soi laulu hiljainen ja sanaton. Metsä hiljaa huminoi, kiire poissa on.
Muistosi jätit rakkaat meille, sekä syvän kaipauksen. Kiitos suuresta rakkaudestasi.
Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi.
Järven rantoja laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee, ei metsässä enää kulkijaa.
Jonain päivänä tuuli vie pilvet, aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa.
On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi.
On päivä päättynyt, on tullut ilta, on pursi irronnut laiturilta maan ja saapunut rauhan satamaan.
Kiitos sulle rakkaimpani, olit kallein päällä maan. Annoit voiman, uskalluksen, jota arkeen tarvitaan.
On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Näin emme olis tahtoneet, on paljon meiltä pois.
Sydän lämmin ei syki enää. Muistosi kallis iäti elää.
Sun Isä tahtoos tyytyen saa sydän levon suloisen.
Tuuli sen kulkee ja lentävi lehti, onnellinen on se, ken laaksohon ehti. Nuku lehti helmassa laakson.
Kun ilta saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha saapunut sydämeen.
Hetkenä illan hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. Ei syki enää sydän lämpöinen, on poissa meille niin läheinen.
Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, se kuitenkin uupuu ja sammuu pois. Vain muistot ja rakkaus jäljelle jää.
Emme arvanneet aamuna talvisen, että se olisi päiväsi viimeinen. Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, sua emme viel antaneet ois.
Käy enkeli vieressäs taivaan rantaan, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Et suruja tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä.
Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen ja silmät sulki. Syliinsä kietoi siivillään ja kuiskasi, lähdetään.
Tule unessa luokseni silloin kun minulla vaikeinta on, pidä kädestä kiinni silloin kun kaipuu on lohduton. Ja luokses kun tulen milloin, ole vastassa minua silloin.
Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Sylissään matkalla sinut kantoi tuuli. Mutt’ sydämiimme läpi elämän jätit muistosi niin lämpimän.
Vaan ylitse kaikkien kyynelten, tuhat muistoa meitä lohduttaa. Ne tallessa päivien menneiden, tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
On ikävää, jota ei voi ilmaista. On kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää. On rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta.
Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta. Mutt´ kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä.
Aamunkoitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa.
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. Ei se iäks sammu, ken elämästä lähti. Nuku tähti helmassa päivän.
Kaunis on kuulla kutsua Luojan, nukkua silloin kun uupunut on. Siirtyä sinne missä on rauha, missä on tuskakin tuntematon.
Hiljaa saapui noutaja lauha, hellästi irrotti kahleet maan. Kuljetti sinne missä rauha, missä ei tuskaa milloinkaan.
Pois kutsui Herra jo uupuneen, tien pitkän kulkea antoi. Ajan katsoi Herra jo täyttyneen. Ikirauhan luoksensa kantoi.
Saapui Herra luokses hiljaa, nouti kotiin väsyneen, herätä sait aamuun taivaan, päivään iankaikkiseen.
Herra, kädelläsi unen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään.
Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.